se kun teen ruokaa ja syön.
makaan vain pimeässä huoneessa
lämpöpuhaltimen edessä,
katson huoneen toisessa päässä
olevasta ikkunasta ulos ja itken,
en saa tätä ahdistusta kurkusta pois
mä en tiedä mitä pitäisi tehdä,
pitääkö aloittaa taas uusi lääke?
ratkaiseeko se muka mitään?
mitä muutakaan voin tehdä?
en jaksa meditoida, en jaksa keskittyä
itseni parantelemiseen ollenkaan
tulen käsittelemään tätä eroa pitkään.
ihmistä, joka on ollut tärkeimpiä asioita
elämässäni yli viisi vuotta,
ei niin vain pyyhitä pois mielestä.
tärkeintä on, että pysyn vahvana
enkä heikolla hetkellä lankea vain
juoksemaan hänen peräänsä,
olen tehnyt sen jo aivan liian monta
kertaa ja tiedän ettei se koskaan tule
olemaan erilaista eikä parempaa.
mun pitää yrittää löytää turvaa
jostain muualta, en voi aina laittaa
kaikkea toisten ihmisten varaan.
ainoa jonka kanssa tulen
olemaan loppuelämäni,
olen kuitenkin vain minä.
yksin..
itseni kanssa
jos en kohta löydä jotain lohtua en
usko kestäväni kovin pitkään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti