hän kosi minua, mutta oli joutumassa
elinkautiseen ammuttuaan jotakin
tuntematonta miestä keskelle otsaa
psykoosipäissään. meidän oli tarkoitus
mennä naimisiin (vaikka minulla oli samaan
aikaan erittäin vahvalla pohjalla oleva suhde
erääseen mieheen [niinkuin todellisuudessa]) ja muistan olleeni umpirakastunut,
mutta avuton sen suhteen, mikä oikeasti
oli viisasta ja järkeenkäypää. heräsin juuri
sen jälkeen, kun olimme harrastaneet
seksiä keittiön pöydällä ja olin sovitellut
erilaisia häämekkoja Geordie Shore-ohjelman
henkilöiden kanssa jotka eivät todellisuudessa
olleet lähelläkään omaa mieltymystäni.
herätessäni olin vielä puoli tuntia
aivan rakastunut ja pähkäilin kovasti sen kanssa,
mitä vanhempani sanoisivat siitä, etten
tahdokkaan kirkollisia häitä.
illalla olen jo kiinni todellisuudessa, mutta
ikävä exääni kohtaan kasvoi ja nyt
olenkin sitten pillittänyt kolme nessupaketillista
ja puolikkaan vessapaperirullan haikaillen
meidän yhteistä aikaamme ja sitä miten
saatoin voida paremmin hänen ollessa
läsnä (mikä ei jo kaikessa naurettavuudessaan
ole tietenkään totta), mutta luulen että
jokainen tarvitsee ne suruhetket (tai päivät,
viikot) jotka omistaa menneisyydelle ja
menneisyyden henkilöille. on kuitenkin
muistettava realisoida muistoja näistä
ihmisistä ja yrittää olla romantisoimatta
karujakin hetkiä.
minun on todella vaikea muistaa se.
saatan googlata liikaa oireitani, mutta
minä vain kovasti tahtoisin tietää,
että mikä minua vaivaa. tuntuu etten
koskaan ole saanut tyydyttävää vastausta
ja se masentaa minua.
olen luullut kaksisuuntaista, epävakaata,
masennus on jo diagnosoitu, samoin anoreksia ja bulimia, ahdistuneisuushäiriön
tiedän omistavani ilman mitään
diagnoosejakaan, paniikkikohtausten
määrä ei riitä paniikkihäiriöön asti
(luojan kiitos.) olen kovasti uskonut
sairastavani myös dissosaatiohäiriötä mutten
enää osaa sanoa, tuntuu että täytän
niin monia kriteerejä kaikista taudeista,
että voisin hyvin sanoa sairastavani
vähän niitä kaikkia.
ja siinä onkin vasta mielenterveys-puoli.
kärsin myös toistuvista pääkivuista
(puristava pääkipu yleisin)
ja turvotuksesta (esiintyy nykyään lähes aina
myös sosiaalisissa tilanteissa),
äärimmäisestä väsymyksestä
(etenkin fyysisestä), levottomuudesta,
sydämen rytmihäiriöistä, unettomuudesta
(lääkitys on onneksi löytynyt jo 4 vuotta sitten), tiheästä virtsaamisen tarpeesta,
suun kuivumisesta, palelusta (ja nyt
tahdon selventää etten ole
alipainoinen) ja runsaasta (kiusallisesta) yöhikoilusta.
olen kamppaillut näiden oireiden kanssa
niin pitkään, että niitä on vaikea enää
edes huomata. niihin on jo tottunut,
mutta ehkä siksi elämäni onkin niin vaikeaa.
