ja yhtäkkiä on tyhjyys ja etäisyys
ei minkäänlaisia tunteita, iloa ainakaan
ei rakkautta tai sitä suurta empatiaa
mitä minulla oli kun viimeksi tarkistin
viikon hiljaisuuden jälkeen en edes tunne
häntä, ja ajatus hänen näkemisestään saa
minut kovaksi, kylmäksi ja pelokkaaksi
"mulla on ikävä sua" tuntuu inhottavalta
ja likaiselta, vastenmieliseltä lauseelta
jota en olisi halunnut nähdä kännykän näytölläni,
enkä ainakaan vastata siihen niinkuin
hän toivoi
minun on irroitettava itseni kaikista
siteistä mitä minulle koskaan on kertynyt
ja viimeisen siteen katkettua olen vapaa
olen yhtäkkiä taas sama tunneköyhä
pelokas nuori nainen joka olin vuosia sitten
ja pelkään enemmän kuin mitään sanoa
sitä ääneen
koko ajatus siitä, että minun pitää
nähdä sinut, kuvottaa ja haluan vain
kaivautua yksinäisyyteen ja parhaassa
tapauksessa vajota sinne niin etten
koskaan enää nouse
voisin maksaa omaisuuteni että joku vain
eläisi tämän elämän puolestani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti