se kävi niin äkkiä,
ettei sitä edes tajunnut.
minun suustani tuli sanoja,
joiden alkuperää en enää
millään osaisi paikantaa.
sanoista muodostui lauseita, kuten:
''eiköhän sun pidä nyt lähteä täältä''
''tarviitko apua pakata sun kamat?''
''kumpi ottaa ton.. ja otatsä ton kun
me ostettii se kuitenki yhdessä.. ja ton hyllyn
sä vissii otat vai.. aha, okei no mä pidän sen..''
''tarviiks jotai muovipussii ois mulla semmone
ikean iso kassiki.. jaaha..''
se tuntui epärealistiselta, ehkä se siksi olikin
silloin niin omistuisen helppoa,
ehkä siksi minä olin niin varma ja päättäväinen.
mutta en minä ole enää. nyt minä olen epävarma,
yksinäinen ja ahdistunut. ja tupakoiva.
ja ehkä pari kiloa laihempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti