ihmissuhteet on vaikeita,
ihmiset on vaikeita
joka kerta kun mä pyöräilen takapihalle,
mä katson ensin sitä vieras autopaikkaa,
jos sun volvo olisikin ilmestynyt siihen.
se on ollut tyhjillään kaksi viikkoa,
kellään muulla ei varmaan käy vieraita.
tai sitten ne kerkesivät jo tottua siihen,
että sun auto oli siinä aina.
ne sanoivat varmaan jo vierailleen,
että jättäisivät muualle.
mutta luoja mä olen myös vihainen,
mä olen niin tajuttoman vihainen,
mä en osaa sanoa, että kelle.
itselleni, sinulle, tälle sairaudelle.
varmaan kaikelle ja kaikille.
se on sellaista avutonta vihaa,
jota mä en pysty purkamaan.
kelle mä huutaisin? masennukselle?
miten sille huudetaan? pään sisäänkö?
mä eilen pitkästäaikaa ahmin ja oksensin.
mun taidot on ilmeisesti ruostuneet,
ulos tuli vain aamulla syötyä porkkanaraastetta
ja ananasta, mikä ei maistunut kauhean hyvälle.
en mä toisaalta haluaisikaan niitä taitoja takaisin,
tietää mitä kannattaa syödä ja oksentaa,
mikä on helpointa ja mikä on se määrä
vettä ja hyppyjä että se tulee sujuvasti pönttöön.
en mä halua enää turvonneita poskia ja
verta kurkusta. mä olen aika kyllästynyt siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti